Foneemi on kielijärjestelmän pienin distinktiivinen eli merkityksiä erottava yksikkö. Foneemi on äänne(tyyppi), jolla on kielikohtainen tehtävä eli funktio. Esimerkiksi soinniton bilabiaalinen klusiili [p] ja soinniton aspiroitu bilabiaalinen klusiili [p^h] ovat sekä englannin että antiikin kreikan äänteitä, mutta vain jälkimmäisessä ne ovat eri foneemeja, koskapa niiden foneettista eroa käytetään merkitysten erottamiseen: [pōs] (πῶς) 'miten?' / [p^hōs] (φῶς) 'valo'. Englannissa taas [p] ja [p^h] -äänteitä ei käytetä merkitysten erottamiseen. Ne ovat yhden ja saman /p/-foneemin allofoneja: englannin [p]-äännettä nimitetään /p/-foneemin normiksi, kun taas [p^h] on sananalkuinen variantti.

Foneemi on kielijärjestelmän pienin distinktiivinen eli merkityksiä erottava yksikkö. Foneemi on äänne(tyyppi), jolla on kielikohtainen tehtävä eli funktio. Esimerkiksi soinniton bilabiaalinen klusiili [p] ja soinniton aspiroitu bilabiaalinen klusiili [p^h] ovat sekä englannin että antiikin kreikan äänteitä, mutta vain jälkimmäisessä ne ovat eri foneemeja, koskapa niiden foneettista eroa käytetään merkitysten erottamiseen: [pōs] (πῶς) 'miten?' / [p^hōs] (φῶς) 'valo'. Englannissa taas [p] ja [p^h] -äänteitä ei käytetä merkitysten erottamiseen. Ne ovat yhden ja saman /p/-foneemin allofoneja: englannin [p]-äännettä nimitetään /p/-foneemin normiksi, kun taas [p^h] on sananalkuinen variantti.