Yhteispäätösmenettely otettiin käyttöön Maastrichtin sopimuksella (EY:n perustamissopimuksen 251 artikla - entinen 189 b artikla). Euroopan parlamentilla on sen mukaan valtuudet antaa säädöksiä yhdessä neuvoston kanssa. Yhteispäätösmenettelyyn kuuluu yhdestä kolmeen käsittelyä. Lainsäädäntöprosessin osapuolten, parlamentin ja neuvoston, keskinäinen yhteydenpito sekä yhteydet komissioon moninkertaistuvat yhteispäätösmenettelyn tuloksena. Menettely vahvistaa käytännössä parlamentin lainsäädäntövaltaa seuraavilla aloilla: työntekijöiden vapaa liikkuvuus, sijoittautumisoikeus, palvelut, sisämarkkinat, koulutus (edistämistoimet), terveys (edistämistoimet), kuluttajapolitiikka, Euroopan laajuiset verkot (suuntaviivat), ympäristö (yleinen toimintaohjelma), kulttuuri (edistämistoimet) ja tutkimus (puiteohjelma).
Yhteispäätösmenettelyä yksinkertaistettiin Amsterdamin sopimuksella sen tehostamiseksi ja nopeuttamiseksi sekä parlamentin aseman vahvistamiseksi. Lisäksi sen käyttöä laajennettiin uusille aloille, erityisesti sosiaaliseen syrjäytymiseen, kansanterveyteen ja petosten torjuntaan, jolla on välitön vaikutus Euroopan yhteisön taloudellisiin etuihin.
Yhteisön toiminnan demokraattisen luonteen vahvistamiseksi parlamentin on osallistuttava lainsäädäntövallan harjoittamiseen. Tämän vuoksi jokainen määräenemmistöllä hyväksyttävä säädös voi kuulua yhteispäätösmenettelyn piiriin. Parlamentin osallistuminen yhteispäätökseen merkitseekin useimmissa tapauksissa neuvoston päätöksentekoa määräenemmistöllä. Eräät perustamissopimuksen määräykset edellyttävät kuitenkin edelleen sekä yhteispäätösmenettelyä että yksimielisyyttä.
Nizzan sopimuksella on tehty osittain loppu tällaisista tilanteista. Helmikuussa 2000 käynnistetty hallitustenvälinen konferenssi (HVK) otti näet kantaa yhteispäätösmenettelyn soveltamisalan laajentamisen puolesta edellyttäen, että sitä täydentävästi samalla laajennetaan määräenemmistön soveltamisalaa neuvoston päätöksenteossa. Niinpä seitsemällä alalla, joita koskevassa päätöksenteossa HVK edellytti siirtymistä määräenemmistön käyttöön, alettiin samalla noudattaa yhteispäätösmenettelyä. Alat ovat: syrjinnän vastaiset tukitoimet, siviilioikeudellinen yhteistyö, teollisuuden erityistukitoimet, taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevat toimet (rakennerahastoja lukuun ottamatta), Euroopan tason poliittisia puolueita koskevat säännöt sekä viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyvät toimet. Sen sijaan HVK ei laajentanut yhteispäätösmenettelyä koskemaan sellaisia lainsäädäntötoimia, jotka nykyisinkin kuuluvat määräenemmistöpäätösten piiriin (kuten maatalous- ja kauppapolitiikka). Määräenemmistön ja yhteispäätösmenettelyn sidonnaisuus kaikessa lainsäädännöllisessä päätöksenteossa ei siis vielä ole toteutunut.
Katso:
•
Euroopan parlamentti•
Euroopan unionin neuvosto•
Määräenemmistö•
Nizzan sopimus•
Sovittelukomitea
