Sydämentahdistin on kehoon leikkauksella asetettava laite, joka säätelee sydämenlyöntien tahtia. Sydämentahdistinta käytetään
rytmihäiriöiden hoidossa, kun potilaan
sydämen luonnollinen tahdistus ei ole riittävän nopea tai kun sydämen sähkönjohtavuus on alentunut niin, ettei luonnollinen tahdistus saavuta alempia kammioita. Ensimmäisen ulkoisen sydämentahdistimen kehitti
kanadalainen John Hopps vuonna
1950. Kokonaan kehoon asennettavan sydämentahdistimen kehitti
kirurgi Åke Senning ja
insinööri Rune Elmqvist
Ruotsissa. Ensimmäinen ihonalainen sydämentahdistin asennettiin Arne Larssonílle
8. lokakuuta 1958. Tämän tahdistimen kestoikä oli vain kolme tuntia. On olemassa myös rytmihäiriötahdistimia, joita laitetaan kun potilaalla on henkeä uhkaavia rytmihäiriöitä. Myös on vajaatoimintatahdistimia, joita on rytmihäiriötahdistimen ominaisuuksilla tai ilman. Vajaatoimintatahdistin voidaan asentaa potilaille, jolla on sydämenvajaatoiminta ja vasemman ja oikean kammion dyssynkronia (eritahtisuus) eikä pelkällä lääkehoidolla saada potilaan kuntoa hyväksi. Välttämättä ei ole edes sydämen hidaslyöntisyyttäkään.