Määräenemmistöllä tarkoitetaan äänimäärää, joka tarvitaan päätöksen tekemiseksi neuvostossa silloin, kun asia käsitellään Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 205 artiklan (entisen 148 artiklan) 2 kohdan mukaan. Marraskuun 1. päivään 2004 saakka, jolloin tulevat voimaan neuvoston päätöksentekoa koskevat Nizzan sopimuksen määräykset, määräenemmistökynnys on 62 ääntä 87:stä (71 % äänistä). Jäsenvaltioiden äänet painotetaan asukasluvun perusteella ja painotusta korjataan vähäväkisten maiden hyväksi seuraavasti: Italialla, Ranskalla, Saksalla ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla on kullakin 10 ääntä, Espanjalla on 8 ääntä, Alankomailla, Belgialla, Kreikalla ja Portugalilla on kullakin 5 ääntä, Itävallalla ja Ruotsilla on kummallakin 4 ääntä, Irlannilla, Suomella ja Tanskalla on kullakin 3 ääntä ja Luxemburgilla on 2 ääntä.
Vuoden 2000 hallitustenvälisen konferenssin ja Nizzan sopimuksen tuloksena kunkin jäsenvaltion äänimäärä on painotettu uudestaan erityisesti väekkäimpien maiden osalta, jotta neuvoston päätösten legitiimiys suhteessa väkilukuun säilyisi.
Nizzan sopimuksella muutettiin myös itse määräenemmistöpäätösjärjestelmää. Määräenemmistön saavuttaminen edellyttää kahden ehdon täyttymistä: päätöksen tueksi on annettava määrätty määrä ääniä (kynnys muuttuu sitä mukaa kuin uusia jäseniä liittyy) ja jäsenvaltioiden enemmistön äänet. Jäsenvaltio voi lisäksi vaatia tarkastettavaksi, että määräenemmistö kattaa vähintään 62 prosenttia unionin kokonaisväestömäärästä. Ellei näin ole, päätöstä ei hyväksytä.
Sitä mukaa kuin toimielinuudistuksia on toteutettu, päätöksenteko määräenemmistöllä on korvannut yksimielisyysvaatimuksen, joka ei ole yhtä tehokas pyrittäessä toimivaan yhteisön politiikkaan (veto-oikeuden riski).
Viimeisimmän HVK:n tulokset ilmentävät johdonmukaisesti samaa pyrkimystä, sillä 27 uuden määräyksen osalta päätöksenteossa siirrytään yksimielisyysvaatimuksesta kokonaan tai osittain määräenemmistön käyttöön. Kysymys on muun muassa yksityisoikeudellisen alan yhteistyöstä, palveluita sekä teollis- ja tekijänoikeuksia koskevista kaupallisista sopimuksista, koheesiopolitiikasta (vuodesta 2007), teollisuuspolitiikasta, kansalaisten vapaata liikkuvuutta helpottavista toimenpiteistä, taloudellisesta, rahoituksellisesta ja teknisestä yhteistyöstä kolmansien maiden kanssa sekä tiettyjen toimielinten jäsenten nimittämisestä. Sosiaali- ja veropolitiikan alalla siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin ei ole hyväksytty.
Lisäksi useimmat sääntelytoimenpiteet, jotka Nizzan sopimuksen jälkeen edellyttävät määräenemmistöä, ratkaistaan yhteispäätösmenettelyllä. Sen sijaan HVK ei laajentanut yhteispäätösmenettelyä koskemaan sellaisia sääntelytoimenpiteitä, jotka ovat aiemminkin edellyttäneet määräenemmistöä (kuten maatalous- ja kauppapoliittiset toimet). Määräenemmistö ja yhteispäätösmenettely eivät siis välttämättä kuulu yhteen kaikissa sääntelypäätöksissä.
Katso:
•
Erityinen määräenemmistö•
Euroopan unionin neuvosto•
Hallitustenvälinen konferenssi (HVK)•
Ioanninan kompromissi•
Kaksoisenemmistö•
Nizzan sopimus•
Yhteispäätösmenettely•
Yksimielisyys•
Äänten painottaminen neuvostossa
