Hyväksyntämenettely otettiin käyttöön Euroopan yhtenäisasiakirjalla. Menettely tarkoittaa, että neuvoston on saatava Euroopan parlamentin suostumus eräiden merkitykseltään keskeisten päätösten tekemiseksi. Euroopan parlamentti voi hyväksyä tai hylätä ehdotuksen mutta ei voi esittää siihen tarkistuksia. Puoltavan lausunnon puuttuminen estää säädöksen hyväksymisen.
Hyväksyntä tulee kysymykseen lähinnä uusien valtioiden hakiessa unionin jäsenyyttä (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 49 artikla), assosiaatiosopimusten ja kolmansien maiden kanssa tehtävien muiden perussopimusten (EY:n perustamissopimuksen 300 artikla) sekä komission puheenjohtajanimityksen yhteydessä.
Lisäksi sitä käytetään kansalaisuutta, Euroopan keskuspankin (EKP:n) erityistehtäviä, Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja EKP:n sääntöjen muuttamista, rakenne- ja koheesiorahastoja sekä Euroopan parlamentin yhdenmukaista vaalimenettelyä koskevissa kysymyksissä.
Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan Euroopan parlamentin hyväksyntä tarvitaan myös, jos johonkin jäsenvaltioon kohdistetaan sanktioita sen rikottua vakavasti ja jatkuvasti perusoikeuksia EU:sta tehdyn sopimuksen uudessa 7 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Nizzan sopimuksen mukaan parlamentin hyväksyntä on pakollinen, jos joidenkin jäsenvaltioiden välillä harkitaan vahvistettua yhteistyötä yhteispäätösmenettelyä edellyttävällä alalla.
Laekenin julistuksella joulukuussa 2001 perustetun Eurooppa-valmistelukunnan tehtävänä on laatia ehdotuksia yhteisön eri säädösten hyväksymismenettelyjen yksinkertaistamiseksi. Se käsittelee tässä mielessä myös hyväksyntämenettelyä.
Katso:
•
Euroopan komissio•
Euroopan unionin neuvosto•
Euroopan parlamentti•
Yhteispäätösmenettely•
Yksinkertaisen lausunnon menettely (kuulemismenettely)
